Encontrados 19 resultados para: vanhinta

  • Ja hän sanoi Moosekselle: "Nouse Herran tykö, sinä ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta; ja kumartukaa ja rukoilkaa taampana. (2. Mooseksen kirja 24, 1)

  • Ja Mooses ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta nousivat vuorelle. (2. Mooseksen kirja 24, 9)

  • Ja Iisain kolme vanhinta poikaa oli seurannut Saulia sotaan; ja näiden hänen kolmen sotaan lähteneen poikansa nimet olivat: esikoisen Eliab, toisen Abinadab ja kolmannen Samma. (1. Samuelin kirja 17, 13)

  • Daavid oli nuorin. Ja nuo kolme vanhinta olivat seuranneet Saulia. (1. Samuelin kirja 17, 14)

  • Silloin Simon kutsui tykönsä kaksi vanhinta poikaansa, Juudaan ja Johanneksen, ja sanoi heille: "Minä ja minun veljeni ja minun isäni huone olemme käyneet Israelin sotia nuoruudestamme tähän päivään asti, ja meidän kättemme kautta on Israel monta kertaa pelastunut. (1 Makkabealaisten kirja 16, 2)

  • Kaksi vanhinta kansan seasta oli asetettu sinä vuotena tuomareiksi, sellaisia, joista Herra on sanonut: "Laittomuus on lähtenyt Babylonista, vanhimmista, tuomareista, joita pidettiin kansan hallitusmiehinä". (Daniel 13, 5)

  • Ja ne kaksi vanhinta näkivät joka päivä hänen menevän sinne ja käyskentelevän, ja heissä nousi himo häneen. (Daniel 13, 8)

  • Eikä siellä ollut ketään, paitsi ne kaksi vanhinta, jotka olivat piiloutuneet ja väijyivät häntä. (Daniel 13, 16)

  • Kun tytöt olivat menneet ulos, nousivat ne kaksi vanhinta ja juoksivat Susannan luo, (Daniel 13, 19)

  • Ja Susanna huusi korkealla äänellä. Mutta myös ne kaksi vanhinta huusivat siinä hänen edessään. (Daniel 13, 24)

  • Seuraavana päivänä, kun kansa kokoontui hänen miehensä Jooakimin luokse, tulivat ne kaksi vanhinta, mieli täynnä vääryyttä Susannaa kohtaan, saattaakseen hänet tuomituksi kuolemaan, ja he sanoivat kansan edessä: (Daniel 13, 28)

  • Ja ne kaksi vanhinta nousivat kansan keskeltä ja panivat kätensä hänen päänsä päälle. (Daniel 13, 34)


“Amar significa dar aos outros – especialmente a quem precisa e a quem sofre – o que de melhor temos em nós mesmos e de nós mesmos; e de dá-lo sorridentes e felizes, renunciando ao nosso egoísmo, à nossa alegria, ao nosso prazer e ao nosso orgulho”. São Padre Pio de Pietrelcina