Talált 9 Eredmények: Osias

  • joina siihen aikaan olivat Osias, Miikan poika, Simeonin sukukunnasta, ja Kabris, Gotomelin poika, ja Karmis, Melkielin poika. (Juditin kirja 6, 15)

  • Nämä kutsuivat kokoon kaikki kaupungin vanhimmat; myöskin kaikki heidän nuorukaisensa ja vaimot riensivät kansankokoukseen. He panivat Akiorin kaiken väen keskelle, ja Osias kysyi häneltä mitä oli tapahtunut. (Juditin kirja 6, 16)

  • Ja Osias otti hänet seurakunnan kokouksesta kotiinsa ja valmisti pidot vanhimmille. Ja he huusivat avuksensa Israelin Jumalaa koko sen yön. (Juditin kirja 6, 21)

  • Niin Osias sanoi heille: "Olkaa rohkealla mielellä, veljet. Kestäkäämme vielä viisi päivää; niiden kuluessa on Herra, Meidän Jumalamme, kääntävä armonsa meidän puoleemme, sillä ei hän jätä meitä kokonansa. (Juditin kirja 7, 30)

  • Kun Juudit sai kuulla, kuinka katkeria sanoja kansa oli puhunut kaupungin johtajan edessä, koska se oli menettänyt rohkeutensa vedenpuutteen tähden, ja kun hän myös sai kuulla, mitä kaikkea Osias oli kansalle vastannut, kuinka hän oli vannonut heille jättävänsä kaupungin viiden päivän perästä assurilaisille, (Juditin kirja 8, 9)

  • Niin Osias vastasi hänelle: "Kaikki, mitä olet sanonut, sinä olet puhunut ymmärtäväisellä sydämellä. Eikä ole ketään, joka voi sanojasi vastustaa. (Juditin kirja 8, 28)

  • Niin Osias ja johtajat sanoivat hänelle: "Mene rauhassa, Herra Jumala käyköön sinun edelläsi kostamaan vihollisillemme". (Juditin kirja 8, 35)

  • Ja Osias sanoi Juuditille: "Jumalan, Korkeimman, siunaus sinulle, tyttäreni, suurempi kuin kenellekään naiselle maan päällä! Ja ylistetty olkoon Herra, Jumala, taivaan ja maan luoja, joka on ohjannut sinut murskaamaan vihollistemme päämiehen pään. (Juditin kirja 13, 18)

  • Ja Osias lähetti lähettiläitä Beetomastaimiin, Beebaihin, Koobaihin, Koolaan ja kaikkialle Israelin alueelle ilmoittamaan, mitä oli tapahtunut, ja kehoittamaan kaikkia hyökkäämään vihollisten kimppuun, heidän tuhoksensa. (Juditin kirja 15, 4)


“A mulher forte é a que tem temor de Deus, a que mesmo à custa de sacrifício faz a vontade de Deus.” São Padre Pio de Pietrelcina