Fondare 13 Risultati per: valittu

  • Sitten kuningas Daavid sanoi koko seurakunnalle: "Minun poikani Salomo, ainoa Jumalan valittu, on nuori ja hento, ja työ on suuri, sillä tämä linna ei ole aiottu ihmiselle, vaan Herralle Jumalalle. (1. Aikakirja 29, 1)

  • Minun nuoruudessani, ollessani kotiseudullani Israelin maassa, oli minun kantaisäni Naftalin koko sukukunta luopunut Jerusalemin temppelistä, sen kaupungin, joka oli valittu kaikista israelin sukukunnista, että kaikki heimot siellä uhraisivat; ja se temppeli, Korkeimman asumus, oli pyhitetty ja rakennettu ikuisiksi ajoiksi. (Tobian kirja 1, 4)

  • Ja annettuaan väellensä tämän tunnussanan: "Jumala on voitto", hän hyökkäsi yöllä mukanansa valittu joukko parhaimpia nuoria miehiä kuninkaan päämajaan ja tuhosi leirin, noin kaksituhatta miestä. Samalla hän surmasi parhaan norsun sekä ne, jotka olivat tornissa sen selässä. (2 Makkabealaisten kirja 13, 15)

  • Autuas on myöskin kuohilas, joka ei ole teoillaan lakia rikkonut eikä ajatellut pahaa Herraa vastaan. Sillä hänelle annetaan uskon valittu armopalkka ja ihana osa Herran temppelissä. (Salomon viisaus 3, 14)

  • Minä levitin hyvää hajua niinkuin kaneli ja niinkuin sulotuoksuinen maustepuu, ja niinkuin valittu mirha minä levitin tuoksua, niinkuin galbane ja onyks ja stakte, ja niinkuin suitsukkeen savu ilmestysmajassa. (Jesus Sirakin kirja 24, 15)

  • Katso, niinkuin leijona karkaa Jordanin rantatiheiköstä lakastumattomalle laitumelle, niin minä äkisti karkoitan heidät sieltä pois. Ja hänet, joka valittu on, minä asetan sinne kaitsijaksi. Sillä kuka on minun vertaiseni, ja kuka vetää minut tilille? Ja kuka on se paimen, joka voi kestää minun edessäni? (Jeremia 49, 19)

  • Katso, niinkuin leijona karkaa Jordanin rantatiheiköstä lakastumattomalle laitumelle, niin minä äkisti karkoitan heidät sieltä pois. Ja hänet, joka valittu on, minä asetan sinne kaitsijaksi. Sillä kuka on minun vertaiseni, ja kuka vetää minut tilille? Ja kuka on se paimen, joka voi kestää minun edessäni? (Jeremia 50, 44)

  • Ja pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä." (Luukaksen evankeliumi 9, 35)

  • Ja kansa seisoi ja katseli. Ja hallitusmiehetkin ivasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut; auttakoon itseänsä, jos hän on Jumalan Kristus, se valittu." (Luukaksen evankeliumi 23, 35)

  • Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. (Apostolien Teot 9, 15)

  • jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä." 1. Piet. 2:4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, (1. Pietarin kirje 2, 3)

  • Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; (1. Pietarin kirje 2, 9)


“Quanto mais se caminha na vida espiritual, mais se sente a paz que se apossa de nós.” São Padre Pio de Pietrelcina