1. Kun Simon kuuli, että Tryfon oli koonnut suuren sotajoukon tullakseen Juudan maahan ja hävittääkseen sen,

2. ja kun hän näki, että kansa oli pelon ja kauhun vallassa, niin hän lähti Jerusalemiin ja kokosi kansan.

3. Ja hän rohkaisi heitä ja sanoi heille: "Te tiedätte itse, mitä minä ja minun veljeni ja minun isäni huone olemme tehneet lain ja pyhäkön puolesta ja mitä sotia ja ahdistuksia me olemme kestäneet.

4. Sentähden ovat kaikki minun veljeni hukkuneet Israelin puolesta, ja minä yksinäni olen jäänyt jäljelle.

5. Mutta nyt, pois se minusta, että minä säästäisin henkeäni millään ahdingon hetkellä! Sillä minä en ole parempi veljiäni.

6. Päinvastoin, minä tahdon kostaa kansani ja pyhäkön, vaimojemme ja lastemme puolesta, sillä kaikki pakanakansat ovat vihassaan kokoontuneet tuhotakseen meidät.

7. Silloin kansan rohkeus syttyi uudelleen, kun he kuulivat nämä sanat.

8. Ja he vastasivat suurella äänellä sanoen: "Sinä olet meidän johtajamme Juudaan ja Joonatanin, veljiesi, sijassa;

9. käy sinä meidän sotamme, ja kaiken, mitä sinä käsket, me teemme".

10. Hän kokosi nyt kaikki sotakuntoiset miehet, rakennutti kiiruusti valmiiksi Jerusalemin muurit ja varusti sitä joka puolelta.

11. Ja hän lähetti Joonatanin, Absalomin pojan, riittävän suuren sotajoukon kanssa Joppeen. Tämä ajoi pois sen asukkat ja jäi itse sinne.

12. Mutta Tryfon lähti liikkeelle Ptolemaiksesta, johdossaan suuri sotajoukko, hyökätäkseen Juudan maahan, ja hänellä oli mukanaan Joonatan vangittuna.

13. Mutta Simon leiriytyi Adidaan, tasangon äärelle.

14. Kun Tryfon sai tietää, että Simon oli astunut veljensä Joonatanin sijalle ja että hän aikoi ryhtyä häntä vastaan taisteluun, niin hän lähetti hänen luokseen lähettiläitä sanomaan:

15. "Sen rahan tähden, minkä veljesi Joonatan on velkaa kuninkaan rahastoon niistä viroista, mitä hänellä oli, me pidämme häntä vankina.

16. Lähetä nyt sata talenttia hopeata ja kaksi hänen poikaansa panttivangeiksi, ettei hän vapaaksi päästyään luopuisi meistä, niin me päästämme hänet irti."

17. Simon käsitti kyllä, että he puhuivat hänelle petollisesti, mutta hän lähetti kuitenkin hopean ja pojat, ettei herättäisi kansassa vastaansa suurta vihamielisyyttä.

18. Sillä se olisi voinut sanoa: "Hän menetti henkensä sentähden, että minä en lähettänyt rahaa enkä poikia lunnaiksi".

19. Hän lähetti siis pojat ja sata talenttia; mutta Tryfon rikkoi lupauksensa eikä päästänyt Joonatania vapaaksi.

20. Sen jälkeen Tryfon tuli ja hyökkäsi maahan sitä hävittämään, ja hän kulki kiertotietä Adoran kautta. Mutta Simon ja hänen sotajoukkonsa kulkivat sivutusten hänen kanssaan joka paikkaan, mihin hän vain meni.

21. Ja linnassaolijat lähettivät Tryfonin luo lähettiläitä pyytämään, että hän tulisi kiiruusti heidän luoksensa erämaan halki ja lähettäisi heille elintarpeita.

22. Silloin Tryfon käski kaiken ratsuväkensä laittautua valmiiksi ja mennä sinne. Mutta sinä yönä satoi ylen paljon lunta, eikä hän voinut päästä sinne lumen vuoksi. Silloin hän lähti liikkeelle ja meni Gileadiin.

23. Ja kun hän lähestyi Baskamaa, teloitutti hän Joonatanin, ja tämä haudattiin sinne.

24. Sitten Tryfon kääntyi takaisin ja meni omaan maahansa.

25. Silloin Simon lähetti tuomaan veljensä Joonatanin luut, ja hän hautasi hänet isiensä kaupunkiin Moodeiniin.

26. Ja koko Israel piti suuret valittajaiset hänen muistokseen, ja he surivat häntä pitkän aikaa.

27. Ja Simon rakennutti isänsä ja veljiensä haudalle korkean, kauas näkyvän rakennuksen, joka oli taka- ja etupuolelta tehty hakatusta kivestä.

28. Sen päälle hän pystytti seitsemän pyramidia, toisen toistansa vastaan: isälleen, äidilleen ja neljälle veljelleen.

29. Ja pyramideihin hän teetti taiteellisia koristuksia, asettaen ympärille suuria pilareja, ja teetti pilareihin asevarustuksia ikuiseksi muistoksi, ja asevarustusten viereen oli kiveen veistetty laivoja, että kaikki merenkulkijat ne näkisivät.

30. Sellainen oli se hautarakennus, jonka hän teetti Moodeiniin, ja se on säilynyt tähän päivään asti.

31. Mutta Tryfon menetteli kavalasti nuorta Antiokus kuningasta kohtaan ja teloitutti hänet.

32. Sitten hän julistautui kuninkaaksi hänen sijaansa ja pani Aasian kruunun päähänsä ja kohteli maata hyvin väkivaltaisesti.

33. Simon rakensi jälleen Juudean linnoitukset, varusti ne yltympäri korkeilla torneilla ja vahvoilla muureilla sekä porteilla ja salvoilla ja varastoi elintarpeita linnoituksiin.

34. Sitten Simon valitsi muutamia miehä ja lähetti heidät kuningas Demetriuksen luo hankkimaan maalle lievennystä, sillä Tryfonin kaikki teot olivat pelkkää ryöstämistä.

35. Kuningas Demetrius lähetti hänelle suostumuksensa, vastasi hänelle ja kirjoitti hänelle näin kuuluvan kirjeen:

36. "Kuningas Demetrius tervehtii ylimmäistä pappia, kuningasten ystävää Simonia sekä vanhimpia ja Juudan kansaa.

37. Sen kultaisen seppeleen ja palmunoksan, jonka te lähetitte, me olemme vastaanottaneet, ja me olemme valmiit tekemään teidän kanssanne täydellisen rauhan ja kirjoittamaan virkamiehille lievennysten myöntämisestä teille.

38. Kaikki mitä me olemme teihin nähden säätäneet, jää voimaan, ja linnoitukset, jotka te olette rakentaneet, kuulukoot teille.

39. Me suomme teille anteeksi tekemänne erehdykset ja rikkomukset tähän päivään asti, ja me jätämme vaatimatta sen seppeleveron, joka teidän oli suoritettava, älköönkä mitään muutakaan maksua, jota Jerusalmmissa on kannettu, enää kannettako.

40. Ja jos muutamat teistä ovat sopivia otettaviksi henkivartiostoomme, niin otettakoon heidät siihen, ja olkoon meidän välillämme rauha."

41. Niin otettiin vuonna 170 pakanain ies pois Israelista.

42. Ja Israelin kansa alkoi kirjoittaa asiakirjoissaan ja sopimuksissaan: "Simonin, juutalaisten suuren ylimmäisen papin, sotapäällikön ja ruhtinaan ensimmäisenä vuonna".

43. Siihen aikaan Simon leiriytyi Gasaran edustalle ja saartoi sen sotaväellä. Ja hän valmisti piirityskoneen ja kuljetti sen kaupunkia vastaan, mursi aukon erääseen torniin ja valtasi sen.

44. Piirityskoneessa-olijat syöksyivät nyt kaupunkiin, ja kaupungissa syntyi suuri hämminki.

45. Ja kaupungin asukkaat nousivat, vaatteet reväistyinä, vaimoineen ja lapsineen muureille ja huusivat suurella äänellä ja pyysivät, että Simon tekisi heidän kanssaan sovinnon.

46. Ja he sanoivat: "Älä kohtele meitä pahojen tekojemme mukaan, vaan laupeutesi mukaan".

47. Silloin Simon sopi heidän kanssaan eikä enää sotinut heitä vastaan; mutta kuitenkin hän ajoi heidät ulos kaupungista ja puhdisti talot, joissa oli epäjumalankuvia, ja niin hän kulki siihen sisälle virsien ja kiitoslaulujen kaikuessa.

48. Ja hän poisti siitä kaiken saastutuksen ja sijoitti siihen miehiä, jotka noudattivat lakia; ja hän vahvisti sen entistä lujemmaksi ja rakensi siihen itselleen asunnon.

49. Mutta Jerusalemin linnaväki oli estetty pääsemästä ulos maaseudulle, se ei voinut ostaa eikä myydä; sentähden se kärsi kovaa puutetta ja monet heistä kuolivat nälkään.

50. Silloin he huusivat ja anoivat Simonilta sovintoa. Hän suostuikin siihen; kuitenkin hän ajoi linnaväen sieltä pois ja puhdisti linnan saastutuksesta.

51. Ja hän tuli sinne kahdentenakymmenentenä kolmantena päivänä toista kuuta vuonna 171 laulaen ylistystä ja palmunoksia kantaen, kannelten, kymbaalien ja harppujen, virsien ja kiitoslaulujen kaikuessa, koska suuri vihollinen oli hävitetty Israelista.

52. Ja hän sääti, että tätä päivää oli vietettävä joka vuosi riemuiten. Sitten hän varusti vielä enemmän linnan vieressä olevaa temppelivuorta; ja hän itse asui siellä ominensa.

53. Mutta kun Simon näki, että hänen poikansa Johannes oli kunnon mies, asetti hän hänet koko sotaväen päälliköksi, ja Johannes asui Gasarassa.





“A maior alegria de um pai é que os filhos se amem, formem um só coração e uma só alma. Não fostes vós que me escolhestes, mas o pai celeste que, na minha primeira missa, me fez ver todos os filhos que me confiava”.(P.e Pio) São Padre Pio de Pietrelcina