2 Makkabealaisten kirja, 9

1. Siihen aikaan tapahtui, että Antiokuksen täytyi häpeällisesti vetäytyä pois Persian maan ääriltä.

2. Hän oli nimittäin mennyt Persepolis nimiseen kaupunkiin aikoen ryöstää temppelin ja pitää kaupungin vallassaan. Siitä syystä nousivat kaupunkilaiset miehissä vastarintaan ja turvautuivat aseisiin. Ja niin täytyi Antiokuksen, kaupungin asukkaiden pakoon ajamana, häpeällisesti palata takaisin.

3. Kun hän sitten oli lähellä Ekbatanaa, saapui hänelle sanoma siitä, miten oli käynyt Nikanorin sekä Timoteuksen ja hänen väkensä.

4. Vihansa vimmassa hän silloin aikoi kostaa juutalaisille senkin pahan, minkä ne, jotka olivat ajaneet hänet pakoon, olivat tuottaneet hänelle. Siitä syystä hän käski vaununohjaajaa ajamaan hellittämättä, siksi kunnes matka oli suoritettu; ja kuitenkin oli taivaan tuomio jo hänen kintereillänsä. Sillä näin hän sanoi röyhkeydessänsä: "Kun saavun Jerusalemiin, teen minä sen suureksi hautausmaaksi juutalaisille".

5. Mutta Herra, Israelin Jumala, joka näkee kaiken, löi hänet parantumattomalla ja näkymättömällä vaivalla. Tuskin hän oli lopettanut puheensa, kun hän sai hellittämättömän sisusvaivan ja kovia tuskia sisälmyksiinsä,

6. mikä olikin aivan oikein hänelle, joka oli toisille tuottanut niin paljon hirmuista tuskaa heidän sisimpäänsä.

7. Mutta hän ei silti yhtään lakannut pöyhkeydestään, vaan oli yhä täynnä ylimielisyyttä, puuskuen tulta vihassansa juutalaisia vastaan ja käskien jouduttamaan matkaa. Silloin tapahtui, että hän syöksyi maahan vaunuista, jotka kiitivät tavattomalla nopeudella, ja pudotessaan loukkantui niin pahasti, että hänen ruumiinsa kaikki jäsenet murskautuivat.

8. Ja hän, joka yli ihmismittojen menevässä pöyhkeydessään luuli voivansa käskeä meren aaltoja ja uskoi voivansa vaa'alla punnita korkeat vuoret, makasi nyt maahan viskattuna, niin että hänet oli kannettava paareilla pois, ollen kaikille ilmeisenä osoituksena Jumalan voimasta.

9. Vieläpä tuon jumalattoman ruumiista kihisi joukoittain matojakin, ja hänen vielä eläessään tuskissa ja vaivoissa hänen lihansa lohkeili pois, ja koko leiri kärsi kovasti hänen mätänevän ruumiinsa hajusta.

10. Ja häntä, joka vähää aikaisemmin oli luullut pääsevänsä taivaan tähtien tasalle, ei kukaan voinut kantaa tuon aivan sietämättömän hajun takia.

11. Nyt hän vihdoin, kokonaan murtuneena, alkoi luopua enimmästä pöyhkeydestänsä ja tulla oikeaan ymmärrykseen Jumalan kurituksen vaikutuksesta, kun hänen tuskansa hetki hetkeltä tulivat yhä kovemmiksi.

12. Ja kun hän ei enää voinut kestää edes omaa hajuansa, niin hän sanoi: "On oikein nöyrtyä Jumalan edessä ja olla mielessään pitämättä itseänsä Jumalan kaltaisena, kun on kuolevainen".

13. Nyt tuo hylkiö rukoili Kaikkivaltiasta, joka ei enää ollut häntä armahtava, ja lupasi

14. julistaa vapaaksi pyhän kaupungin, jonne hän kiiruhtaen oli matkalla, pannaksensa sen maan tasalle ja tehdäksensä sen hautausmaaksi;

15. ja tehdä juutalaiset, joille hänen päätöksensä mukaan ei pitänyt suotaman edes hautaa, vaan jotka lapsineen oli heitettävä haaskalintujen ja petoeläinten ruuaksi, kaikki tyynni ateenalaisten vertaisiksi.

16. Sen pyhän temppelin taas, jonka hän aikaisemmin oli ryöstänyt, hän lupasi koristaa mitä kauneimmilla lahjoilla ja lupasi korvata moninkertaisesti kaikki pyhät astiat sekä omista tuloistaan suorittaa ne kulut, joita uhreihin vaadittiin.

17. Tämän lisäksi hän vielä lupasi itse ruveta juutalaiseksi ja mennä jokaiseen asuttuun paikkaan julistamaan Jumalan voimaa.

18. Mutta kun tuskat eivät ensinkään tauonneet, sillä Jumalan vanhurskas tuomio oli kohdannut häntä, niin hän itse puolestansa jättäen kaiken toivon kirjoitti juutalaisille allaolevan, anomuskirjelmän tapaan kirjoitetun, kirjeen, joka kuului näin:

19. "Antiokus, kuningas ja sotapäällikkö, lähettää hyville juutalaisille alamaisilleen parhaan tervehdyksensä ja toivottaa heille terveyttä ja menestystä.

20. Voikaa hyvin, te ja teidän lapsenne, ja menestykööt asianne teidän mielenne mukaan. Minä panen toivoni taivaaseen

21. ja muistelen rakkaudella teidän kunnioitustanne ja hyväntahtoisuuttanne. Kun minä palatessani Persian maanääriltä olen sairastunut ankaraan tautiin, olen pitänyt välttämättömänä huolehtia kaikkien teidän yhteisestä turvallisuudestanne.

22. En tosin ole kokonaan toivoton tilastani, vaan minulla on päinvastoin hyviä toiveita siitä, että voitan sairauteni.

23. Mutta kun ajattelen, että isänikin, silloin kun hän teki sotaretken ylämaihin, määräsi valtansa perijän,

24. että, jos tapahtuisi jotakin odottamatonta taikka saapuisi tieto jostakin vastoinkäymisestä, kotona olevat eivät tulisi rauhattomiksi, kun tiesivät, kenelle valtakunnan hallitus oli jätetty,

25. ja kun vielä tämän lisäksi otan huomioon, kuinka läheisten maiden hallitsijat ja valtakunnan naapurit vaanivat sopivaa hetkeä ja odottavat, miten on käyvä, niin määrään täten poikani Antiokuksen kuninkaaksi - hänet minä jo monesti olenkin, matkustaessani ylämaakuntiin, uskonut hoidettavaksi useille teistä ja sulkenut hänet suosioonne, ja hänelle olen myös kirjoittanut sen, mitä tässä on kirjoitettuna -

26. niin minä kehoitan ja pyydän teitä kaikkia, että he itsekukin, muistaen niitä hyviä tekoja, joita yhteisesti ja yksityisesti olette saaneet osaksenne, säilyttäisitte poikaanikin kohtaan sen ystävällisen mielenlaadun, joka teillä minua kohtaan on.

27. Sillä minä ole varma, että hän, minun periaatteitani seuraten, on kohteleva teitä lempeästi ja ihmisystävällisesti."

28. Näin siis tämä murhamies ja pilkkaaja sai kärsiä ylen kovia tuskia, niinkuin hän itse oli niitä muille tuottanut, ja erosi elämästä mitä surkuteltavimmalla kuolemalla, vuoristossa, vieraalla maalla.

29. Hänen ruumiinsa toimitti haudatuksi hänen kasvinkumppaninsa Filippus. Mutta peläten Antiokuksen poikaa tämä siirtyi Egyptiin Ptolemaios Filopatorin luokse.