Talált 135 Eredmények: Joonatan

  • Silloin Joonatan jätti veljensä Simonin kaupunkiin ja lähti itse maaseudulle, mukanaan vähäinen joukko. (1 Makkabealaisten kirja 9, 65)

  • Saatuaan siitä tiedon Joonatan lähetti lähettiläitä hänen luoksensa sopimaan hänen kanssaan rauhasta ja siitä, että hän luovuttaisi heille vangit. (1 Makkabealaisten kirja 9, 70)

  • Niin miekka nyt lepäsi Israelissa. Ja Joonatan asettui asumaan Makmaaseen. Sitten Joonatan ryhtyi kansaa hallitsemaan, ja hän hävitti jumalattomat Israelista. (1 Makkabealaisten kirja 9, 73)

  • Joonatan lähti silloin Jerusalemiin ja luki kirjeen kaiken kansan ja linnaväen kuullen. (1 Makkabealaisten kirja 10, 7)

  • Joonatan asettui nyt asumaan Jerusalemiin ja alkoi rakentaa ja korjata kaupunkia. (1 Makkabealaisten kirja 10, 10)

  • Ja Joonatan pukeutui pyhään pukuun seitsemännessä kuussa vuonna 160 lehtimajanjuhlassa, ja hän kokosi sotajoukkoja ja toimitti suuria varustuksia. (1 Makkabealaisten kirja 10, 21)

  • Kun Joonatan ja kansa kuuli nämä lupaukset, eivät he niihin luottaneet eivätkä niitä hyväksyneet, sillä he ajattelivat sitä suurta pahaa, minkä hän oli tehnyt Israelissa ja miten hän oli heitä ankarasti sortanut. (1 Makkabealaisten kirja 10, 46)

  • Ja Joonatan palasi Jerusalemiin rauhassa ja täynnä iloa. (1 Makkabealaisten kirja 10, 66)

  • Kun Joonatan kuuli Apolloniuksen sanat, joutui hänen mielensä kuohuksiin; hän valitsi kymmenentuhatta miestä ja lähti Jerusalemista; hänen veljensä Simon liittyi hänelle avuksi. (1 Makkabealaisten kirja 10, 74)

  • ja peljästyneinä kaupungin asukkaat avasivat portit, ja niin Joonatan sai Joppen haltuunsa. (1 Makkabealaisten kirja 10, 76)

  • Mutta Joonatan seurasi hänen perässään Asdodiin, ja sotajoukot joutuivat keskenään taisteluun. (1 Makkabealaisten kirja 10, 78)

  • Mutta Joonatan sai tietää, että hänen takanaan oltiin väijyksissä; ja he ympäröivät nyt hänen joukkonsa ja ampuivat nuolia hänen väkeänsä vastaan aamuvarhaisesta iltaan asti. (1 Makkabealaisten kirja 10, 80)


“Esforce-se, mesmo se for um pouco, mas sempre…” São Padre Pio de Pietrelcina