Talált 34 Eredmények: henkiin

  • Ja Elisa puhui vaimolle, jonka pojan hän oli palauttanut henkiin, ja sanoi: "Nouse ja lähde, sinä ja sinun perheesi, asumaan muukalaisena, missä vain voit asua, sillä Herra on käskenyt nälänhädän tulla, ja se myös tulee maahan seitsemäksi vuodeksi." (2. Kuningasten kirja 8, 1)

  • Juuri kun hän kertoi kuninkaalle, kuinka Elisa oli palauttanut kuolleen henkiin, tuli vaimo, jonka pojan hän oli palauttanut henkiin, anomaan kuninkaalta taloansa ja peltoansa. Silloin Geehasi sanoi: "Herrani, kuningas, tämä on se vaimo; ja tämä on se poika, jonka Elisa palautti henkiin." (2. Kuningasten kirja 8, 5)

  • Ja Aasa ja väki, joka oli hänen kanssaan, ajoivat heitä takaa Gerariin saakka. Ja etiopialaisia kaatui niin paljon, ettei heistä jäänyt ketään henkiin, sillä Herra ja hänen sotajoukkonsa tuhosivat heidät. Ja he ottivat paljon saalista, (2. Aikakirja 14, 13)

  • Sillä meille on parempi joutua heidän saaliiksensa. Meistä tosin tulee orjia, mutta me saamme kuitenkin jäädä henkiin, eikä meidän tarvitse omin silmin nähdä pienokaistemme kuolevan eikä naistemme ja lastemme menehtyvän. (Juditin kirja 7, 27)

  • Ja mitä tulee siihen puheeseen, jonka Akior piti sinun neuvottelukokouksessasi, niin me olemme saaneet kuulla hänen sanansa, sillä Beetyluan miehet jättivät hänet henkiin, ja hän on kertonut heille kaiken, mitä hän sinun edessäsi on puhunut. (Juditin kirja 11, 9)

  • Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi. (Job 14, 14)

  • Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta. (Psalmit 30, 4)

  • Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta, sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin. (Psalmit 71, 20)

  • Sillä myyjä ei enää palaja myynnöksillensä, vaikka he vielä jäisivätkin henkiin, sillä näky kaikkea sen pauhaavaa joukkoa vastaan ei peräydy, eikä kukaan synnillänsä vahvista elämäänsä. (Hesekiel 7, 13)

  • Ja sen voiman tähden, jonka hän oli hänelle antanut, vapisivat kaikki kansat, kansakunnat ja kielet ja pelkäsivät hänen edessään. Hän tappoi, kenen hän tahtoi, hän jätti henkiin, kenen hän tahtoi, hän ylensi, kenen hän tahtoi, hän alensi, kenen hän tahtoi. (Daniel 5, 19)


“Jesus e a sua alma devem cultivar a vinha de comum acordo.” São Padre Pio de Pietrelcina