Talált 135 Eredmények: papin vaatteet

  • Joka näki ylimmäisen papin muodon, sen sydän ei voinut olla verta vuotamatta. Sillä hänen ulkonäkönsä ja kasvojensa kalpeus ilmaisivat suurta sieluntuskaa. (2 Makkabealaisten kirja 3, 16)

  • Vielä nähtiin kaksi muuta nuorukaista, joilla oli tavattomat ruumiinvoimat, erinomaisen kaunis ja ihana ulkonäkö ja komeat vaatteet. Nämä asettuivat Heliodoruksen kummallekin puolelle ja ruoskivat häntä lakkaamatta, antaen hänelle iskuja iskun päälle. (2 Makkabealaisten kirja 3, 26)

  • Ylimmäisen papin toimittaessa sovitusuhria ilmestyivät samat nuorukaiset jälleen Heliodorukselle, puettuina samoihin vaatteisiin, astuivat hänen luokseen ja sanoivat: "Ole suuresti kiitollinen ylimmäiselle papille Oniaalle, sillä hänen tähtensä Herra on lahjoittanut sinulle elämän. (2 Makkabealaisten kirja 3, 33)

  • Mutta kun Seleukos oli kuollut ja Antiokus, lisänimeltä Epifanes, oli tullut kuninkaaksi, anasti Jaason, Oniaan veli, viekkaudella itsellensä ylimmäisen papin viran. (2 Makkabealaisten kirja 4, 7)

  • Tämä pääsi kuninkaan suosioon ja ylisti häntä, itse esiintyen mahtavana miehenä. Niin hän sai hankituksi itsellensä ylimmäisen papin viran, tarjoten kolmesataa hopeatalenttia enemmän kuin Jaason. (2 Makkabealaisten kirja 4, 24)

  • Kun hän sitten oli saanut kuninkaalta valtakirjan, palasi hän takaisin. Hänellä ei ollut mitään, mikä olisi tehnyt hänet arvolliseksi ylimmäisen papin virkaan, mutta kylläkin raa'an hirmuvaltiaan intohimot ja julman pedon raivo. (2 Makkabealaisten kirja 4, 25)

  • Menelaus jätti silloin veljensä Lysimakuksen sijaisenansa hoitamaan ylimmäisen papin virkaa, Soostrates taas pani sijaiseksensa Krateen, Kypron päällikön. (2 Makkabealaisten kirja 4, 29)

  • ja verottaa temppeliä, niinkuin hän oli tehnyt muuallakin pakanain pyhäköille, ja myydä ylimmäisen papin virka vuodeksi kerrallaan. (2 Makkabealaisten kirja 11, 3)

  • Siitä syystä minä, jolta on riistetty minun isiltä peritty arvoni, nimittäin ylimmäisen papin virka, olen tullut tänne, (2 Makkabealaisten kirja 14, 7)

  • Ota siltä vaatteet, joka toista takasi, ja ota häneltä pantti vieraitten puolesta. (Sananlaskut 20, 16)

  • Kuin se, joka riisuu vaatteet pakkaspäivänä, kuin etikka lipeän sekaan, on se, joka laulaa lauluja murheelliselle sydämelle. (Sananlaskut 25, 20)

  • Ota siltä vaatteet, joka toista takasi, ja ota häneltä pantti vieraan naisen tähden. (Sananlaskut 27, 13)


“Se quisermos colher é necessário não só semear, mas espalhar as sementes num bom campo. Quando as sementes se tornarem plantas, devemos cuidá-las para que as novas plantas não sejam sufocadas pelas ervas daninhas.” São Padre Pio de Pietrelcina