Znaleziono 107 Wyniki dla: Palasi

  • Ja muukalaisia kaatui sinä päivänä noin kolmetuhatta miestä. Sitten Joonatan palasi Jerusalemiin. (1 Makkabealaisten kirja 11, 74)

  • Ja hän palasi kiukkua täynnä kuninkaan tykö ja kertoi hänelle nämä sanat sekä Simonin komeuden ja kaiken, mitä hän oli nähnyt. Silloin kuningas suuresti vihastui. (1 Makkabealaisten kirja 15, 36)

  • Ja he pakenivat torneihin, joita oli Asdodin kedolla, ja Johannes poltti tämän kaupungin tulella. Ja vihollisia kaatui noin tuhat miestä; sitten Johannes palasi rauhassa takaisin Juudeaan. (1 Makkabealaisten kirja 16, 10)

  • Mutta kun Heliodorus oli uhrannut uhrin Jumalalle ja tehnyt suuria lupauksia hänelle, joka oli säilyttänyt hänen elämänsä, palasi hän, sanottuaan Oniaalle jäähyväiset, sotajoukkoinensa takaisin kuninkaan tykö. (2 Makkabealaisten kirja 3, 35)

  • Kun hän sitten oli saanut kuninkaalta valtakirjan, palasi hän takaisin. Hänellä ei ollut mitään, mikä olisi tehnyt hänet arvolliseksi ylimmäisen papin virkaan, mutta kylläkin raa'an hirmuvaltiaan intohimot ja julman pedon raivo. (2 Makkabealaisten kirja 4, 25)

  • Kun siis kuningas palasi takaisin Kilikian paikkakunnilta, tekivät kaupungissa asuvat juutalaiset valituksen siitä, että Onias niin oli surmattu ilman syytä, ja kreikkalaisetkin ilmaisivat tästä ilkityöstä paheksumisensa. (2 Makkabealaisten kirja 4, 36)

  • Silloin Lysias astui puhujalavalle ja puolusti sopimusta parhaansa mukaan, vakuutti, rauhoitti ja sai heidät myötämielisiksi. Sitten hän palasi takaisin Antiokiaan. (2 Makkabealaisten kirja 13, 26)

  • Silloin Sanherib, Assurin kuningas, lähti liikkeelle ja meni pois; hän palasi maahansa ja jäi Niiniveen. (Jesaja 37, 37)

  • "Mutta sen ajan kuluttua minä, Nebukadnessar, nostin silmäni taivasta kohti, ja minun järkeni palasi. Ja minä kiitin Korkeinta, minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää iankaikkisesti, jonka hallitus on iankaikkinen hallitus ja jonka valtakunta pysyy suvusta sukuun. (Daniel 4, 31)

  • Siihen aikaan palasi minun järkeni, ja palasi minun valtasuuruuteni ja loistoni, minun valtakuntani kunniaksi. Ja minun hallitusmieheni ja ylimykseni etsivät minut, ja minut pantiin jälleen hallitsemaan valtakuntaani, ja minun valtani lisääntyi ylenpalttisesti. (Daniel 4, 33)

  • Niin kaikki kansa palasi kiiruusti takaisin. Ja vanhimmat sanoivat hänelle: "Tule tänne, istu meidän keskellemme ja ilmoita meille asia, sillä sinulle on Jumala antanut vanhinten arvon". (Daniel 13, 50)

  • Ja Herran enkeli, joka puhutteli minua, palasi ja herätti minut, niinkuin joku herätetään unestansa. (Sakarja 4, 1)


“É difícil tornar-se santo. Difícil, mas não impossível. A estrada da perfeição é longa, tão longa quanto a vida de cada um. O consolo é o repouso no decorrer do caminho. Mas, apenas restauradas as forças, é necessário levantar-se rapidamente e retomar a viagem!” São Padre Pio de Pietrelcina